Teininä urheilin paljon. Oli kilpatason cheerleadausta, tanssia ja lenkkejä. Jossain vaiheessa kuvioihin tuli jumpat, zumbat ja kuntosali. Liikunnan positiivinen vaikutus kehoon ja mieleen on tietysti selvä, mutta siinä kiinnosti muukin. Saatavilla oli silloin erilaisia laskureita ja nettitestejä, joiden perusteella arvioin liikunnan ja ravinnon vaikuttavuutta. Niinpä arvioin ja opin melko nopeasti, miten mikäkin vaikuttaa: mikä on liikaa tai liian vähän ravintoaineita, vitamiineja, proteiineja, rasvaa tai hiilareita. Olin hurjan kiinnostunut terveystiedosta ja asettanut tavoitteeksi saada hieman lisää lihasmassaa. Tarkkailu toi tietoa, että olen menossa oikeaan suuntaan, vaikka muutos ei tapahtunut nopeasti. 

Kun vuosia sitten tulin tietoisemmaksi kulutusvalintojen vaikutuksesta ympäristön kuormittavuuteen, heräsi kysymys, että eikö tällä tietomäärällä ja teknologialla ole jo kehitetty testiä tai sovellusta, jolla arvioida omaa ympäristöjalanjälkeään reaaliajassa? Lähes kaikki kuitenkin kantavat esim. mobiililaitteitaan mukana koko ajan. Hiilijalanjälkeen liittyviä testejä kyllä löytyy netistä, mutta sovellus puuttui.

Kohtuullisen kuluttamisen resepti

Yksi syy nykyisiin, liiallisiin kulutustottumuksiimme on se, ettei omien valintojen merkitystä ympäristöön tiedosteta tai pienet, ympäristöystävälliset valinnat nähdään liian pieninä ja merkityksettöminä. Syynä voi olla sekin, että emme tiedä, mistä vähentäminen pitäisi aloittaa. Muitakin syitä on. Ne jotka tiedostavat kulutusvalintojen vaikutuksen, todennäköisesti myös tietävät kohtuullisen kuluttamisen reseptin ja noudattavat sitä. Kyse on kuitenkin vasta liian pienestä osasta väestöä. Tätä samaa dilemmaa pohti Anna Eriksson, joka halusi olla vaikuttamassa yhteiskuntaan ja ympäristöön positiivisesti. 

Nyt Anna on Energiatekniikan diplomi-insinööri ja Spark Sustainabilityn yksi perustajista. “Olen kotoisin Ahvenanmaalta ja asun Helsingissä. Opiskeluiden loppuvaiheessa tapasin Amanda Rejströmin, joka on toinen Sparkin perustajista, nykyisin toimitusjohtaja. Hänellä oli idea mobiilisovelluksesta, joka kerää käyttäjän kulutuksesta ja valinnoista dataa sekä suosittelee sen pohjalta kestävämpiä valintoja. Sovelluksessa käyttäjä voi nähdä, miten omat valinnat vaikuttavat päästöihin. Filtteröimällä valintoja saa itselleen sopivia vaihtoehtoja, jotka ovat ilmastoystävällisiä”, kertoo Anna. 

Anna, Amanda ja kolmas perustaja Felicia Aminoff kehittivät ideaa yhdessä. Oli selvää, että kolmikko pyrki sovelluksella yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, eikä kyse ollut vain tekniikasta. “Kun opiskelimme ympäristöön, energiaan ja laskentaan liittyviä asioita, saimme teknisesti valmiudet toteuttaa sovelluksessa olevat laskurit. Spark Sustainabilityn tarkoitus oli alusta asti se, että haluamme muuttaa ihmisten asennetta ja lisätä tietoisuutta, jonka myötä oman elämän valinnoista voi tulla entistä ilmastoystävällisempiä. Haluamme, että ihmiset ymmärtävät oman roolinsa muutoksessa ja että kaikki kokevat voivansa olla osana ratkaisua”, Anna taustoittaa.

spark sustainability
Kuva: Spark Sustainability

Ympäristötekoihin datan avulla

Spark Sustainabilityn slogan “We turn data into climate actions” tiivistää Spark Sustainabilityn tarkoituksen. Yritys konsultoi toisia yrityksiä tekemään toimintaketjustaan “climate smartin” eli ympäristön kannalta vähemmän kuluttavamman ja vastuullisemman. “Tuotamme datan pohjalta ihan konkreettista tietoa ilmastoteoista ja inspiroimme ihmisiä ja yrityksiä näin toimimaan ilmaston ja ympäristön hyväksi”, Anna kertoo. Yrityksen nettisivuilta löytyy tietoa yrityksestä, mutta myös toteutuneista yhteistyökuvioista sekä konsultoinnin mahdollisuuksista. Mitä enemmän yritykset tekevät yhteistyötä, sitä enemmän tietoisuus puolin ja toisin lisääntyy. “Opimme koko ajan enemmän siitä, minkälainen tieto on yrityksille arvokasta. Välillä mahdollisuuksia löytyy yllättävistäkin paikoista tai yrityksen toiminta-alueista”, Anna sanoo.

Tällä hetkellä Sparkilla fokuksessa on puhelinsovelluksen, The Donut -appin kehittäminen. Sovelluksen kautta kuka tahansa meistä saa itselleen räätälöityjä, ilmastofiksun kuluttamisen vinkkejä eli konkreettisia ohjeita arkielämään, jos haluaa pienentää omasta elämästään aiheutuvaa ympäristökuormaa. “Julkaisimme sovelluksesta Beta-version, jota kehitetään kovalla vauhdilla. Vinkkien saamiseksi sovelluksen lataaja vastaa omaa kulutustaan koskeviin kysymyksiin ja sovellus tekee tiedon pohjalta profiilin, jonka pohjalta sovellus tarjoaa räätälöityjä vinkkejä. Jos sovelluksen käyttäjällä ei ole vihreää sähkösopimusta, sovellus suosittelee tätä ja jos on jo, se näyttää jotain muuta”, kertoo Anna. Lisäksi sovelluksessa on ominaisuus, joka suosittelee tarkasti yrityksiä, joilta vihreän sähkösopimuksen voi ostaa tai mistä hankkia ekologisesti tuotettuja vaatteita.

“Teemme vahvasti yhteistyötä ilmastoystävällisesti toimivien yrityksien kanssa ja suosittelemme heidän palveluitaan sovelluksessa”, sanoo Anna. Kuluttajalle, sovelluksen käyttäjälle tämä on helpotus, sillä ekomerkkejä ja ympäristömerkkejä on moneen lähtöön. Voi olla vaikea tunnistaa, mikä oikeasti on ilmastoystävällinen valinta ja mikä ei. Anna tiimeineen käy läpi tarkasti sovelluksessa suosittelemiensa yrityksien toimintaperiaatteen sekä ekologisuusasteen, ja sovelluksen käyttäjä voi luottaa siihen, että toiminta on kestävällä pohjalla. “Ehkä jossain vaiheessa sovelluksen kautta voi saada kumppaniyrityksiin myös alennuskoodeja. Emme kuitenkaan halua, että sovelluksesta tulee viherpesufiilis (green washing). Annamme kumppaniyrityksille faktaan pohjautuvia muutosehdotuksia toiminnan lisäksi myös markkinointiin, sillä kaikkea ei voi kutsua ekologiseksi tai ympäristöystävälliseksi. Sillä on tarkat vaatimukset”, painottaa Anna. 

spark sustainability
Kuva: Anna Eriksson, Spark Sustainability

Monenlaista toimintaa vastuullisuuden hyväksi

Spark Sustainability on start-up-yritys ja tällä hetkellä töitä yrityksessä tekee täysipäiväisesti Annan lisäksi toinen perustajista, Amanda. Myös Linda, joka vastaa yrityksen viestinnästä ja yritysmyynnistä vastaava Jan ovat mukana yrityksen toiminnassa päivittäin. “Amanda, myös energiatekniikan diplomi-insinööri, on Spark Sustainabilityn toinen perustajista ja hän on ollut VTT:llä tutkijana ja keskittynyt siihen, miten Suomesta tulee hiilineutraali. Meillä on lisäksi iso tukitiimi, jolta saamme apua esimerkiksi tapahtumissa ja viestinnässä”, Anna sanoo. Sparkin tiimi on tehnyt yhteistyötä myös Ympäristöministeriön kanssa mm. ilmastokokeilussa. 

Helmikuussa Spark järjesti myös ensimmäisen tapahtuman, jossa keskityttiin tiedonjaon kannalta ns. perusjuttuihin. “Perustimme Meet Up -konseptin, jonka puitteissa meidän on mahdollisuus järjestää eri ilmasto- tai kulutusaiheista kiinnostuneille kohderyhmille tapahtumia. Ensimmäisessä tapaamisessa kävimme läpi perustason asioita ja valitsimme siihen valmennuskulman. Tapahtumassa oli paljon osallistujia ja aihe kiinnosti laajasti. Siinä käytiin läpi muun muassa sitä, mistä päästöjä aiheutuu. Tarjoamme kuulijoille tietoa sopivissa määrin”, sanoo Anna. Tarkoituksena Meet Up -tapaamisissa on tarjota turvallinen ympäristö aiheisiin perehtymiseen sekä keskusteluun, sillä ilmastonmuutos aiheuttaa monissa myös huolta. “Jatkossa ollaan ajateltu teemoittaa tapaamisia. Tapaamisen aiheita voisi olla esimerkiksi ruoka, liikkuminen arjessa, maata pitkin matkustaminen ja minkälaisia vaihtoehtoja näiden osalta on”, Anna listaa.

spark sustainability
Kuva: Spark Sustainability opastaa niin kuluttajia kuin yrityksiäkin.

Teot vs. aikomukset

Ennen yrityksen perustamista Amanda oli pohtinut ideaa jo kauan, mutta ei löytänyt yhteistyökumppania, jonka kanssa tätä voisi edistää. Amanda tapasi Felician ja Annan, jonka kanssa ideasta tehtiin totta vuoden 2017 loppupuolella. “Siihen aikaan ilmastonmuutos alkoi vallata tilaa mediassa ja lähes aina negatiivisesta kulmasta tai epäonnistumisen kautta. Monet sanovat, että kyllä heille vastuullisuus on tärkeää, mutta kuitenkin kulutetaan pikamuotia, ei kiinnitetä huomiota lämmitysmuotoihin ja matkustellaan siellä täällä. Aikomukset ja teot eivät kohtaa”, Anna pohtii. Spark Sustainabilityn perusarvo on positiivisuus ja tämä näkyy myös yrityksen toiminnassa. “Meillä on tekemisessä positiivinen ote. Haluamme saada positiivisuudella mukaan paljon vaikuttajia, jotka viestivät ilmastotekojen positiivisesta vaikutuksesta ja helppoudesta. Ei ole kyse luopumisesta, vaan uudenlaisista valinnoista ja käyttäytymisestä”, summaa Anna. 

Median kautta tietoisuus ympäristövastuullisemman kulutuksen tarpeesta on lisääntynyt, ja vastuullisempia valintoja tehdessään oppii paljon uutta. Jos kuntoilusovelluksien ideologia on tuttu ja kiinnostuu niistä saatavasta datasta, myös The Donut -sovellusta kannattaa kokeilla. Sparkin kehittämä sovellus toimii hiilineutraalimman ja ekologisten valintojen suhteen hyvin. Muistan kun itsekin aikoinani kiinnostuin ekoilusta ja ilmastoystävällisemmistä valinnoista, vaati se paljon uuden omaksumista ja tiedonhakua: mikä kuluttaa vähän, mikä paljon, mistä tuote on peräisin ja paljon sen käyttöön on tarvittu luonnonvaroja. En ole vieläkään täysin jyvällä kaikesta, mutta aloittanut opiskelun. Alkutaipaleella minua olisi auttanut sovellus, joka suosittelee omaan käytökseeni soveltuen vinkkejä, jotta osaisin valita parempia vaihtoehtoja niin ympäristölle kuin hyvinvoinnille.

The Donut -sovellus
Kuva: The Donut -sovellus

Jos kiinnostuit, aloita tästä

Jos sinua kiinnostaa oman arjen tutkailu ympäristön kuormittavuuden näkökulmasta ja toivot konkreettisia vinkkejä ilmastoystävällisiin valintoihin, lataa The Donut -sovellus puhelimeesti tai tablettiin. Sovelluksessa pääset luomaan henkilökohtaisen tai talouskohtaisen profiilin, joka valintojesi perusteella näyttää nykyisen hiilijalanjälkesi sekä siihen sopivia vinkkejä ympäristöjalanjäljen pienentämiseen. “On helppo aloittaa sovelluksen laskurista, jotta näkee mistä päästöjä syntyy ja miten ne jakautuvat oman elämän osalta. Sovellus voi suositella moniakin asioita, mutta kannattaa aloittaa niillä asioilla, jotka eivät muuta omaa elämää kovin paljon. Myös pienillä teoilla on merkitystä. Näin voi opettaa itseään omaksumaan toisenlaisia tapoja toimia”, Anna vinkkaa.

The Donut -sovelluksessa on moneen elämän osa-alueeseen liittyviä vinkkejä ja tietoa. Jos olet kiinnostunut esimerkiksi pukeutumisesta tai muodista, voi ensin tutustua tähän alueeseen ja saada konkreettisia vinkkejä sekä tutustua kiinnostaviin, ekologisiin yrityksiin sovelluksen kautta. Sovelluksen kautta tehdyt ilmastoystävällisemmät valinnat merkitään sovellukseen nappia painamalla. Sovelluksessa voi valita esimerkiksi polkea pyörällä töihin 5 kertaa kuukaudessa tai syödä kasvisruokaa tietyt päivät. Joidenkin tuotteiden ja palveluiden kohdalla sovelluksesta pääsee siirtymään kyseessä olevan yrityksen verkkokauppaan. Sparkilla pidetään kirjaa tehdyistä ilmastoteoista ja yhteenlasketaan niiden ilmastovaikutus kuukausittain. Sovelluksesta selviää esimerkiksi, paljonko hiilijalanjälkeään voi pienentää lyhentämällä lämpimiä suihkuja, kunnostamalla farkkunsa, valitsemalla junan lentokoneen sijaan tai pienentämällä huonelämpötilaa yhden asteen. 

The Donut Sovellus
Kuva: Näkymä The Donut -sovellukseen, Spark Sustainability

The Donut -sovelluksen kumppaniyritykset

Kaikilla yrityksillä on tärkeä rooli ympäristöystävällisempien tuotteiden ja palveluiden tarjoamisessa. “Yritykset, jotka tekevät ilmaston kannalta hyvää, toivottavasti onnistuvat. Näin tarjonta ja kysyntä kohtaavat, sillä kuluttajat ovat entistä ympäristötietoisempia ja vaativat avoimuutta tuotantoketjuihin yrityksiltä”, Anna kertoo. Tämä on syy siihen, miksi The Donut -sovelluksessa on yhteistyöyrityksinä vain niitä, joiden toiminta on ilmastoystävällistä ja jotka toimivat yhden maapallon taktiikalla. Sovelluksessa on mahdollista oppia ilmastofiksusta kulutuksesta ja muokata omaa kulutuskäyttäytymistään, joka tukee siellä olevia yrityksiä. “Ilmastoystävällisyys taitaa olla uusi hygieniatekijä hyvin pian, sillä muutoksia on tulossa esimerkiksi lainsäädäntöön. Muutokset koskevat muun muassa kiertotaloutta ja energia-alaa, kuinka polttoaineita käytetään liikenteessä, miten tuotetaan sähköä ja lämpöä. On iso, kaupallinen etu, jos yritys valmistelee tähän liittyviä toimintatapoja tai tekee muutoksia tuotantoketjuun”, Anna pohtii.

Tällä hetkellä sovellus on kovasti kehityksessä. Nykyinen beta-versio toimii hienosti, mutta tarkoitus on lanseerata tänä vuonna vielä paranneltu versio. Palautetta ja ehdotuksia sovelluksen kehittämiseen Spark on saanut paljon. “On ihana huomata, että sovellus kiinnostaa ihmisiä niin paljon, että jaksavat kommentoida käyttökokemusta ja ominaisuuksia. Tästä on meille suuri apu”, sanoo Anna kiitollisena. Tämä lisää tietysti koodareiden tarvetta – eli jos mielessäsi on koodari vailla työtä, voit vinkata siitä oitis vaikkapa Annalle. Alkuvaiheessa The Donut -sovelluksesta löytyvät yritykset sijoittuvat pääkaupunkiseudulle, mutta tarkoitus on laajentaa yritysten valikoimaa myös muualle Suomeen ja Ruotsiin sekä muihin Pohjoismaihin. “Tavoitteenamme on, että sovelluksen käyttäjät tekevät ilmastotekoja vuoden 2020 loppuun mennessä 20 000! Tämä tarkoittaa laskennallisesti 800 000 kg CO2-ekv, joka vastaa määrältään sitä, että autoja huristelisi teillämme 460 kappaletta vähemmän vuositasolla”, avaa Anna. 

Jo yli kolme tuhatta tekoa

Sparkilla ollaan kiinnostuneita siitä, minkälaiset motivaatiot ihmisiä ajaa The Donut -sovelluksen käyttöön. “Selkeästi tällä hetkellä meidän viestintä on purrut eri ikäisiin naisiin, mutta myös muut ovat kiinnostuneita, ja ilmastotekoja on tehty reilusti yli kolme tuhatta kappaletta”, Anna paljastaa ja lisää, että sovellus on tarkoitettu ihan kaikille, jotka haluavat selkeitä vinkkejä ja apuja oman hiilijalanjäljen pienentämiseen.  

Yrityksien osalta kiinnostusta löytyy myös. The Donutissa on tällä hetkellä vielä maltillisesti yhteistyöyrityksiä, mutta määrä kasvaa koko ajan. “Yhteistyöyrityksen toiminnan tulee täyttää tietyt kriteerit päästäkseen sovellukseen”, Anna kertoo. Tämä ei ole nokittelua, vaan tapa tarjota kuluttajalle luotettava lähde ilmastoystävällisiin yrityksiin. “Olemme kuulleet, että ihmisten on hyvin vaikea tunnistaa yrityksiä, joiden toiminta on oikeasti ilmaston kannalta ystävällistä ja kestävällä pohjalla, sillä ekomerkki tai lause ei vielä kerro koko totuutta. Tässä haluamme myös auttaa. Yhdistämme samanmieliset kuluttajat yrityksiin”, Anna summaa. 

 

Tanja Vallisaari